31,50 €
Halo mini on Valonan suosituimpia korvakorumalleja – monestakin syystä. Nämä viehättävän minimalistiset korvakorut sopivat paitsi arkea ilostuttamaan myös yksinkertaisiksi juhlakoruiksi. Pienen ja siron muotokielen ohella niihin mahtuu myös kujeilevuutta: korut heiluvat veikeästi pään liikkeiden mukana. Luonnonläheinen, nokkoskeiton inspiroima metsäinen sävy sopii monen asun kanssa. Lisäksi korvakorut ovat keveytensä ansiosta hyvin miellyttävät kantaa eivätkä rasita korvalehtiä lainkaan.
Kahden pienen renkaan muodostava puuosa on kokonaan kotimaista sertifioitua koivuvaneria ja koukku puolestaan hopeaa. Vihreät renkaat on värjätty turvallisesti Valonan omalla värjäystekniikalla, jonka ansiosta puun syyt erottuvat värin läpi kauniisti. Mukana tulevat myös silikonitulpat.
Halo-malliston renkaat edustavat Valonan palkittua zero waste -muotoilua; malleissa käytetyt erikokoiset renkaat leikataan sisäkkäisistä paloista niin, että hukkapalojen määrä jää mahdollisimman vähäiseksi.
Halo-korumallisto voitti Suomen kädentaitojen uutuustuotekilpailun vuonna 2016 ja FORM#2018 -muotoilupalkinnon Frankfurtissa.
Malliston on suunnitellut muotoilija Elina Mäntylä.
Materiaali: renkaat suomalaista koivuvaneria, koukut hopeaa
Puuosan pituus: 2 cm
Puuosan leveys: 1,5 cm